Deprecated: Function set_magic_quotes_runtime() is deprecated in /home/personal/public_html/textpattern/lib/txplib_db.php on line 14
Personal Training Ari-Pekka Stein: Blogi

Summit hut

kesä 23, 04:33Kommentit

Kurkkasimme aamulla ulos ja päätimme ottaa päivän treenin kannalta. Aurinko paistoi, kun aloitimme kiipeämään kohti Summitia 2370 metrin korkeuteen. Täältä laakson pohjalta homma ei koskaan näytä mahdottomalta, mutta kun alkaa nousta, niin jyrkkyys on aina myrkkyä. Toisaalta voi jatkuvasti nauttia muuttuvista näkymistä. Tämäkin osa kalliovuorta on jyhkeää ja kaunista. Reitti kulki tänään laskettelurinnettä ylös.

Tunnin nousun jälkeen olimme saavuttaneet noin kolmasosan matkasta. Juice hoki jo, että eikö kohta olla perillä-ei olla, kun huippu ei edes näy. Rinteen jyrkkyys oli kuin Kajaanin vanhalta sillalta Teppanan mäkeä liikenneympyrään, mutta ilman asfalttia. Ja mihinkäs se siitä muuttui paitsi jyrkemmäksi. Taistelimme seuraavan tunnin aikana itsemme toisen kolmanneksen. Näkymiä ei oikein voi kuvailla, koska näkymissä ei ole mitään muuta suomalaista kuin kuuset.

Viimeinen kolmannes sujui vajaassa tunnissa ja olimme jälleen huipulla. Palkintona hirvittävä helle ja maailman katon näkymät. Ei muuta kuin paita pois ja lepäämään auringossa. Reilun puolen tunnin palattelun jälkeen lähdimme alspäin puolijuoksua. Siinä etureidet on melkoisessa mankelissa, mutta alhaalla odottava uima-allas piti liikettä yllä. Juice totesi tämän olleen rankempi kokemus kuin 11 tuntinen Black Tusk. Lämpöiset altaat ja lämmin auringonpaiste saa nopeasti kuitenkin palautumaan. Ajattelimme, että olisimme bonganneet tänään sen karhun, mutta ei, jouduimme tyytymään kauriiseen, oraviin, murmelehin, perhosiin.... 

AP

Kalliovuorten vanhin ylitystie

kesä 21, 16:41Kommentit

Aamu on alkanut sateisena, joten kerron eilisedtä. Kävimme eilen juhannussaunassa, koska majapaikassa on sauna. Vastaanoton tyttö lupasi, että sauna lämpiää 20 minuutissa. No, kävimme napsauttamassa kiukaat päälle eli miesten ja naisten puoli kaksi saunaa ilman väliseinää siis valtavan iso tila, johon 20 minuuttia ei riittänyt. Tunnin jälkeen menimme saunaan ja löysimme jopa vesikipon. Heitimme vettä kiukaalle-ei pihaustakaan, molemat vastukset olivat pimeinä, joten siirryimme naisten puolelle. Kivet oli ladottu erilliselle ritilälle vastusten päälle, kyllä ne sihahti, mutta ei tuossa saunassa hiki tullut!

Täytyy myöntää, että sauna oli pettymys, kuten myös illan ruoka , joka oli kallein syömäni ja  samaa tasoa kuin sauna, joten aina ei onnista. Mutta nyt kamat  kasaan ja tutkimaan tien 93 nähtävyyksiä!

Sää muuttui sitten melko pian aurinkoiseksi. Ajelimme Lake Louiseen, kiipesimme kilsan verran ylämäkeä ja eteemme avautui huikean värinen järvi. Tuo jännä turkoosi saa järvet näyttämään todella jännittäviltä. Tullessamme alas törmäsimme suoranaiseen turistivirtaan. Tämä järvi on yksi suosituimmista nähtävyyksistä ja sen kyllä huomasi.

Jatkoimme kohti Banffia, kunnes tulimme 93-tielle, joka on vanhin kalliovuoret ylittävä tie. Parinkymmenen kilometrin kohdalla törmäsimme valtavaan alueeseen, jossa kaikki puut ovat palaneita. Vuonna 2003 40 vuorokautta jatkuneet metsäpalot tuhosivat 12% koko Kootanayn puiston puista. Näky on edelleen dramaattinen, vaikka uutta kasvillisuutta on vahvasti tulossa!

 Pysähdyimme paloalueella sijaitsevalle Marbleyn kanjonille, joka aikojen saatossa syntynyt repeämä. Vesi syöksyy jyhkeästi kymmenien metrien syvyyteen upean  värisenä. Kohde on hyvin vaikuttava ja kaunis, vaikka ympärillä on palaneita puita. Jatkoimme Point potsiin, jossa jo alkuperäiskansat keräsi väriä ja kunnioitti luontoa. Kahdesta altaasta työntyvä vesi sisältää oksideja ja metalleja, niinpä virtaava vesi värjää okran keltaiseksi ympäristöä. Myös muita upeita värisävyjä oli luonto pullollaan.

93- tie on hyvässä kunnossa ja tässä karussa erämaassa myös eläimet viihtyvät. Tien vieressä oli emähirvi kahden pienen vasan kanssa ja paljon autoja pysähtyneenä. Ohitettuamme tämän, niin muutaman kurvin jälkeen tien vieressä oli peuroja. Lähestyttäessä Radiumia, vuoret rutistuivat liki toisiinsa ja autoiluun jäävä kanjoni oli ahdas, mutta samalla upea. Kallioissa näkyi punaista rautamalmia ja ohitimme Radiumin kuumat Spa- lähteet. Jakoimme Invermereen, josta kiipesimme jälleen reiluun kilometriin Panorama resorttiin. Ensimmäisen kerran törmäsimme tyhjyyteen, joka tuntuu jopa oudolta. Niinpä pihoilla juoksentelee ilmeisesti murmeleita,  jotka nauttivat hiljaisuudesta, kuten mekin! Juhannusajelulle tuli  mittaa reippaat tuhat kilometriä, mutta metriäkään en vaihtaisi pois.

AP

Athabascan jäätikkö

kesä 21, 16:10Kommentit

Pitkän päivän jälkeen, ei muuta kuin viideltä ylös ja menoksi. Täällä Albertassa kello on vain yhdeksän tuntia suomen aikaa jäjessä. Käänsimme Nissanin nokan kohti Jasper kansallispuistoa. Kun pääsimme jäätikkötielle, niin maisemat  muuttuivat  jälleen todella huikeiksi. Molemmilla puolilla tietä nousee yli kolme kilometriset huiput ja tie kulkee kanjonissa, milloin milläkin korkeudella. Kalliovuorille tyypilliset teräväsärmäiset vuoret tulivat nyt todella hyvin esille.

Athabascan  jäätikkö sijaitsee siis Jasperin kansallispuistossa. Kyseinen jäätikkö on osa Columbian jäätikköä. Mennessä ei ollut ruuhkaa, mutta palatessa iltapäivällä, tuntui kuin kaikki olisivat täällä. Kyseinen jäätikkö on todella suosittu nähtävyys, koska Athabascan jäätikön osalle roudataan turisteja jatkuvalla syötöllä erikoisvalmisteisilla busseilla. Turistit käyvät ottamassa  itsestään kuvan jäätikön reunalla ja sitten bussi tuo takaisin.

Me sen sijaan olimme valinneet kolmen tunnin jäätikkövaelluksen erittäin osaavan oppaan kanssa. Meidän ryhmässä oli ihmisiä hollannista, ranskasta, saksasta ja jenkeistä. Eli kyllä se niin on, että eurooppalaiset tulevat sankoin joukoin tänne Kanadaan eikä se ole ihme. Tähän mennessä jokainen päivä on ollut elämys. Mutta asiaan, Athabascan jäätikkö on syntynyt 30000 vuotta sitten. Nykyistä 21 kilometrin jäätikköä on seurattu jo 200 vuoden ajan. Oli mielenkiintoista nähdä kuva yli 100 vuoden takaa ja verrata sitä nykyiseen jäätikköön.. Muutos on suuri, jäätikkö on sulanut huomattavan paljon. Oikeastaan huolestuttavan paljon. Ilmastonmuutos  oli oppaan mukaan nähtävissä koko ajan.

Jäätiköllä vaeltaminen oli mielenkiinoita. Oli hauska tuntea jää jääpiikkien alla, nähdä virtaavat purot, tunnistaa höttölumi, joka voi pettää. Samalla näimme onkaloita ja railoja, hitaamman ja nopeamman jäälautan reunoja, kiviä, hiekkaa. Kuulimme monia muita yksityiskohtia ja nousimme 2800 metriin merenpinnasta. Näkymät olivat huikeat, vaikka tällä  kierroksella ei ylös asti mentykään. Suosittelen kierrosta meille lumen ja jään asukkaille.

 Kierroksen jälkeen palasimme samaa tietä Lake Louiseen, joka todella suosittu turistikohde niin kesällä kuin talvellakin.  Nyt turisteja on jopa liian paljon!

AP

« vanhemmat   uudemmat »

Blogiarkisto

Personal Trainer Ari-Pekka Stein

Tervetuloa blogiini! Jaan blogissani kuntoilu- ja urheiluvinkkejä, kerron ajankohtaisia kuulumisia ja ilmoittelen uusista alkavista ohjelmista ja tarjouksista.

Etsi blogista

Viimeiset artikkelit

Ja lopuksi Broadwaytä

kesä 29, 05:21

Huh, huh hellettä

kesä 28, 05:41

Fort Steele

kesä 27, 05:24

Raftausta

kesä 26, 05:01

Palauttelua

kesä 25, 04:49

Kategoriat

Bootcamp
Kuntolivinkit
Maraton

Blogiarkisto

2015
kesäkuu (22)
2013
elokuu (1)
marraskuu (2)
2012
helmikuu (1)
toukokuu (1)
2011
kesäkuu (2)
2010
helmikuu (1)
toukokuu (2)
kesäkuu (19)
heinäkuu (1)
2009
marraskuu (4)
joulukuu (1)